"Pidetäänpä ne kädet siellä omalla puolella"

Ihmisillä on omat henkilökohtaiset rajansa. Itse saan liki kilarit siitä että joku luvatta koskettaa mun tukkaa. Edes hanurin luvaton puristaminen ei ole niin kamalaa kun luvaton tukan hipelöinti. Elekeekä nyt käsittäkö viärin, ei mun hanuriakaan saa puristella ihan miten sattuu. Aihe tuli mieleeni kun työkaveri taputti mun ranskalaista lettiäni. Harrastan letittämistä aika paljon johtuen siitä että hiukseni ylettävät juuri ja juuri letille, ja kuiva tukkani kärsii letityksestä vähemmän kuin muusta muotoilusta. Hiukset on mulle sillai pyhä juttu, että itseni lisäksi vain parturi-kampaajat saavat koskea käsin mun päätä. (Ja poskiontelotulehduksen iskiessä tietenkin lääkäri.)
Usein kuulen sitä että "...sinä se jaksat, minä en viiti..." tai "itekkö teit". Täh? Lähes poikkeuksetta laitan tukkaani päivittäin, noin 15min. Se kuuluu mun päivän rutiineihin siinä missä aamupuurokin. Eikä se letin tekeminen nyt niin kamalan vaikeata ole, se on taito- ja tekniikkalaji. Eikä nyt unohdeta sitä tosiasiaa että ilman muotoilutuotteita mä todennäköisesti kulkisin pipo päässä, aina. Kunhan tukka kasvaa pidemmäksi niin erilaiset kampaukset on luonnollisesti paljon helpompia toteuttaa. Vaan ei se ole niin sanottua että tukka kasvaa pitkäksi, on se niin kuiva ja kulunut että ehkä varisee pois mun päästäni. Niin paljon mä sitä kuitenkin käsittelen päivittäin. Omin käsin. Muut pitäköön näppinsä erossa mun päästäni.

Toinen asia mihin minua ei saa koskea on jalat. Ei pysty, ei kykene.
Kävin tänään lunastamassa puolisoni antaman joululahjan, lahjakortin. Kun avasin kuoren ja luin lahjakortin sisällön, melkein jähmetyin kauhusta, Jalkahieronta 60min. Keiteleellä on thaimaalainen hieroja Kingin Hoitopiste, ihana nuori nainen. Myönnän, vähän jännitti. Olen käynyt hänen hoidettavaan kerran aiemmin, niska-hartiahieronnassa, jota todellakin SUOSITTELEN! Poikkeaa länsimaisesta hieronnasta täysin.
Ei minua jännittänyt muuten, mutta se jalkoihin koskeminen... eikä suotta. Aiemmat kokemukseni jalkahoidoista on kamalia. Mun jalkani on vaan niin kamalan kipeät.
Ja erittäin henkilökohtaista aluettani. Jalkaterät.
Lievä tuskanhiki hiipi selkääni pitkin kun tämä pieni nainen "silitti" mun jalkojani. Ai järkytys! Hän totesikin jossain vaiheessa jalkojeni olevan huonommassa kunnossa kuin monen mummon. Kuulemma mummot sanovat että jalat on kipeät, mutta yksikään hänen hoitamansa ei ole ollut yhtä kipeä hoidettaessa. Ja huomautettakoon vielä, hän todellakin sanoi silittävänsä mun jalkojani.
Vaikka tekikin hetkittäin erittäin kipeää, voisin ottaa uusiksi ihan helposti. Voisin opetella sietämään toisen kosketusta jalkapohjassani, nimenomaan hänen, koska tämä hoitaja on hyvä.
Vaatii se silti paljon sietämistä tällaiselta joka vaalimalla vaalii kipeitänsä kuin parastakin aarretta.

En usko että olen ainoa "kosketuskammoinen". Me nyt ollaan vaan semmosia. Pidetään väliä toiseen reilusta metristä kolmeen ja puoleen metriin. Vain lähimmät saavat lähestyä lähemmäksi kuin 45cm. Varsinkaan me suomalaiset emme osaa päästää ihmisiä lähelle. Vaikka halailu parantaisi mieltä kummasti.
Halailu ajatuksena on kiva, kunnes mietin halaavaa esimiestä. Ei jotenkin natsaa. Miksi?
Vastaan kyllä halaukseen kun sellainen on tarjolla, ja ystävien halaaminen tavatessa on luonnollista. Toisin kuin pään silittäminen, ei pysty sietämään.
Se on jotain habituksessa olevaa, se jokin mikä määrää sen kuka koskee ja miten koskee. Ihmisten väliset kemiat.