TE-Toimistokin näytti tälle kaikelle peukkua, joten saan opiskella työttömyyskorvauksella. Tätä varten täytyi toimittaa "Kolutuspalvelun tuottajan selvitys TE-toimistolle suunnitelluista opinnoista"- ja "Hakijan perustelut koulutustarpeelle" -nimiset lomakkeet TE-toimistoon (löytyy tästä linkistä). Tällä perusteella TE-virkailija tekee päätöksen, ja lähettää lausunnot sinulle, kolutuksen järjestäjälle sekä työttömyyskassalle. Näin se menee suurinpiirtein.
Noh, siinä pikaiset kuulumiset. Sitten asiaan.
Olen siis aikuiskoulutuksessa. Opiskelukaverini ovat aikuisia naisia, iältään neljänkympin molemmin puolin. Moni on sairastanut, tai sairastaa masennusta. Minäkin olen sairastanut masennuksen teini-ikäisenä. Masennus ei ole mikään mystinen melankolisuuden mössö, vaan sairauden laukaisevia tekijöitä on useita. Elämän kriisitilanteet ja stressi voivat aiheuttaa monia mielenterveydellisiä oireita. Toisilla ne ovat ohimeneviä, toisilla ei.
Depressio on aivojen toimintaan ja rakenteeseen liittyvä sairaus. Depression hermoverkkoteorian mukaan masennus syntyy, kun mielialan säätelyyn osallistuvat aivojen hermoverkot harvenevat ja lamaantuvat stressihormonien nousun seurauksena. Hermosolun kannalta tärkeiden hermokasvutekijöiden aktiivisuus laskee ja syntyy hermoverkon sairaustila. Mieli vaikuttaa aivoihin, ja aivot vaikuttaa mieleen.
Masennus voi tulla kenelle vaan. Jopa täydellisinä ihmisinä pidetyt saattaa sairastua masennukseen. Superihmisiä ei nimittäin ole olemassa. Jos ei ole sairastanut masennusta, ei varmasti tiedä mitä se tarkoittaa. Kun ei jaksa nousta sängystä vaikka miten haluaisi. Pahinta mitä masentuneelle voi sanoa että Ota ittees niskasta kiinni.
Kun masentaa, kannattaa kysyä itseltään onko oikeasti huono, jos ei onnistu? Tai onko varma ettei oikeasti onnistu? Pessimistisestä ajattelutavasta on mahdollista päästä eroon.
Pimeä syksy on taas täällä. Muistakaan rakastaa itseänne. Koska sinä itse olet elämäsi tärkein ihminen.
Masennus voi tulla kenelle vaan. Jopa täydellisinä ihmisinä pidetyt saattaa sairastua masennukseen. Superihmisiä ei nimittäin ole olemassa. Jos ei ole sairastanut masennusta, ei varmasti tiedä mitä se tarkoittaa. Kun ei jaksa nousta sängystä vaikka miten haluaisi. Pahinta mitä masentuneelle voi sanoa että Ota ittees niskasta kiinni.
Kun masentaa, kannattaa kysyä itseltään onko oikeasti huono, jos ei onnistu? Tai onko varma ettei oikeasti onnistu? Pessimistisestä ajattelutavasta on mahdollista päästä eroon.
"sä et tiedä miltä musta tuntuu"
Totta. ei kukaan voi täysin tietää miltä toisesta tuntuu. Jokaisella on omat tunteet ja tuntemukset. Koulun kahvipöydässä oli menneenä päivänä puhetta kivun sietämisestä. Ellu on synnyttänyt ilman kivunlievitystä, eikä synnytys ole ollut erityisen kivulias. Ellu voi napostella chiliä. Ellu osaa käsitellä kipua, koska kipu on vain tunne. Supernainen, ajattelin. Minua pelkkä chilin ajatteleminenkin polttelee.
Ensimmäisen kriisini kohtasin kolmetoistavuotiaana kun äitini kuoli äkillisesti. Ja siitä seurasi masennus. Se ilmeni valtavana uhmakkuutena. Jäin luokalleni ja yritin itsemurhaa. Sain terapiaa, lääkityksen ja paranin. Kaverit siinä sivussa katosi jonnekkin.
Seuraavan kerran mietin elämäni tarkoitusta kun lääkäri kertoi syyn lapsettomuuteeni. Itku siitä tuli. Ja lähete IVF-hoitoon. Siinä piikitetään hormoneja mahanahkaan ja itketään. Kerätään solut petrimaljalle ja jännitetään. Itketään lisää. Kyllä siinä desinfiointoaineen hajukin tulee tutuksi. Minä olen näyttänyt alapäätäni mieslääkärille parin vuoden aikana niin paljon ettei useimmat naiset koko elämänsä aikana. Mitään niin kivuliasta en elämässäni ole kokenut kuin lapsettomuus. Se tunne kun makaat vahvassa kipulääkityksessä lääkärin työntäessä pitkää neulaa munasarjoihin, ei voi kuvata. Tai voi, se oli äärimmäisen kivuliasta. Ja se tunne kun kerta toisensa jälkeen tulos on nolla, se tunne on pettymys. Ja kuten todettu on: toiseen se sattuu, toiseen ei.
Kyllä mä olin väsynyt. Punktion jälkeen olin kolmisen kuukautta puolikuntoinen ja alakuloinen. Ihme kun en masentunut. Lääkärin ehdottaessa kolmatta kierrosta sanoin että ei enää. Niin sen vaan kuuluu olla ettei minun kropastani lasta tule. Minun elämäntehtäväni on tehdä jotain muuta kuin hoivata kupeitteni hedelmää. En minä ole yhtään sen arvottomampi ihmisenä vaikka en olekkaan äiti.
"kyllä sä voit vielä tulla raskaaks" tai "ootteko aatellu adoptiota" Joojoo. On aateltu ja päätetty että näin on hyvä. Vain miehet tähän mennessä ovat osanneet asennoitua lapsettomuuteemme oikein. Hyväksymällä sen mitä sanon. Kun se on minulle itselleni ok, pitäisi sen olla ok kaikille muillekin. Ystävät ei kerro vauvakuulumisia, kun kuvittelevat että en halua kuulla. Ja kun se mieskin haluaa olla vielä naimisissa minun kanssani, niin on hyvä. Koen tässä hetkessä pystyväni mihin vaan.
Ensitreffit alttarilla-ohjelmassa morsiammilta kysyttiin mikä on elämässä tärkeintä. Rakkaus. Minä sanoisin että elämässä tärkeintä on itsensä muistaminen. Anteeksiantaminen. Rakkaus.
Ennenvanhaan ei ollut masennusta. Ei ollut ei. Mutta toisaalta jos jo 1930-luvulla on oivallettu että vaihdevuosien tullessa kuukautisveri ei menekkään päähän aiheuttaen mielisairautta, niin on varmaan ihan luonnolllista että lääketiede on löytänyt masennuksenkin.
Ensimmäisen kriisini kohtasin kolmetoistavuotiaana kun äitini kuoli äkillisesti. Ja siitä seurasi masennus. Se ilmeni valtavana uhmakkuutena. Jäin luokalleni ja yritin itsemurhaa. Sain terapiaa, lääkityksen ja paranin. Kaverit siinä sivussa katosi jonnekkin.
Seuraavan kerran mietin elämäni tarkoitusta kun lääkäri kertoi syyn lapsettomuuteeni. Itku siitä tuli. Ja lähete IVF-hoitoon. Siinä piikitetään hormoneja mahanahkaan ja itketään. Kerätään solut petrimaljalle ja jännitetään. Itketään lisää. Kyllä siinä desinfiointoaineen hajukin tulee tutuksi. Minä olen näyttänyt alapäätäni mieslääkärille parin vuoden aikana niin paljon ettei useimmat naiset koko elämänsä aikana. Mitään niin kivuliasta en elämässäni ole kokenut kuin lapsettomuus. Se tunne kun makaat vahvassa kipulääkityksessä lääkärin työntäessä pitkää neulaa munasarjoihin, ei voi kuvata. Tai voi, se oli äärimmäisen kivuliasta. Ja se tunne kun kerta toisensa jälkeen tulos on nolla, se tunne on pettymys. Ja kuten todettu on: toiseen se sattuu, toiseen ei.
Kyllä mä olin väsynyt. Punktion jälkeen olin kolmisen kuukautta puolikuntoinen ja alakuloinen. Ihme kun en masentunut. Lääkärin ehdottaessa kolmatta kierrosta sanoin että ei enää. Niin sen vaan kuuluu olla ettei minun kropastani lasta tule. Minun elämäntehtäväni on tehdä jotain muuta kuin hoivata kupeitteni hedelmää. En minä ole yhtään sen arvottomampi ihmisenä vaikka en olekkaan äiti.
"kyllä sä voit vielä tulla raskaaks" tai "ootteko aatellu adoptiota" Joojoo. On aateltu ja päätetty että näin on hyvä. Vain miehet tähän mennessä ovat osanneet asennoitua lapsettomuuteemme oikein. Hyväksymällä sen mitä sanon. Kun se on minulle itselleni ok, pitäisi sen olla ok kaikille muillekin. Ystävät ei kerro vauvakuulumisia, kun kuvittelevat että en halua kuulla. Ja kun se mieskin haluaa olla vielä naimisissa minun kanssani, niin on hyvä. Koen tässä hetkessä pystyväni mihin vaan.
Ensitreffit alttarilla-ohjelmassa morsiammilta kysyttiin mikä on elämässä tärkeintä. Rakkaus. Minä sanoisin että elämässä tärkeintä on itsensä muistaminen. Anteeksiantaminen. Rakkaus.
Ennenvanhaan ei ollut masennusta. Ei ollut ei. Mutta toisaalta jos jo 1930-luvulla on oivallettu että vaihdevuosien tullessa kuukautisveri ei menekkään päähän aiheuttaen mielisairautta, niin on varmaan ihan luonnolllista että lääketiede on löytänyt masennuksenkin.
Pimeä syksy on taas täällä. Muistakaan rakastaa itseänne. Koska sinä itse olet elämäsi tärkein ihminen.
