Kurjantai, joka päivä?

Blogissa on käynyt ihan kiitettävästi porukkaa. Kiva :)

Huomenna on "pitkästä aikaa" työpäivä. Ei huvita, tai no, huvittaapas. Mä tarvitsen ihmisiä ympärille! Kahteen viikkoon en ole työkavereita tavannut, viimeiseen viikkoon ihmisiä ylipäätään on ollut maisemassa minimaalisen vähän. Tulen pian mökkihöperöksi.

Tänään olen siis työtön. En meikannut. Enkä oikeastaan jaksanut kiinnostua ulkonäöstäni muutenkaan paskan vertaa. Masentavaa. Olen repinyt tapettia seinästä. Ah, niin terapeuttista.

Tarkoitus on päivittää se viimeinenkin kammari tälle vuosituhannelle.

Talo on myynnissä, tässä kenties koti juuri sinulle? Jaan linkin jahka saan uudet tapetit seinään ja ilmoituksen päivitettyä.

Olen miettinyt paljon tulevaisuutta. Tuntuu että elämä junnaa paikoillaan. On rauhaton olo.

(kuva otettu Olivia-lehdestä)

Voi kurjantai kuitenkin.

Tässä mä odotan että joku rakastuisi tähän taloon ja pääsisin tekemään uusia unelmia.

Kai minua vaivaa jonkinlainen juurettomuus. Ei ole vaan löytynyt paikkaa mihin pysähtyä lopullisesti. Sitä on vaikea selittää muille, kun ei ole itsellekään selvillä mihin suuntaan lähteä.

 Valehtelisin, jos väittäisin

öisin herääväni murehtimaan maailmaa

Valehtelisin, jos väittäisin

ettei se kiinnosta mua ollenkaan

Siit' on kai turha tehdä lauluja

kun näyttää siltä että siit' on turha pitää puheita

turha piestä suutansa

hei laulaja

Valehtelisin, jos väittäisin

vihaavani kauneutta

Valehtelisin, jos väittäisin

ettei mikään mua pelota

Ois kai siistii antaa periksi nyt

toteais vaan kylmästi: "Ei tästä mitään tuu"

lähtis kävelemään

painais oven kiiinni perässään

Ois kai siistii antaa periksi nyt

toteais vaan kylmästi: "Ei tästä mitään tuu"

lähtis kävelemään

painais oven kiiinni perässään

Valehtelisin lyrics performed by Kolmas Nainen

Hyvä biisi. Olishan se ihan siistiä. Singahtaa taivaalle ja tippua johonkin outoon paikkaan.

Ennen sitä täytyy repiä tapettia lisää ja lusia muutama työpäivä alta pois.

Kai se elämä kuljettaa sinne minne pitääkin? :)

-Mielenrauhaa odotteleva Misu-

"äiti,sinun peppu on vain vähän iso"

Huutelin Facebookissa aihetta mistä kirjoittaa. Kukaan ei ilmoittautunut minun hätäisen mieleni aikataulussa, joten kaappasin otsikon ystävän tilapäivityksestä. Pepun koko kun on aika tärkeä juttu.
Nyt varsinkin yritin olla tarkkana aiheen kanssa, kun minusta on juttu Team-liiton uusimmassa (24.9.2014) Intiim-lehdessä. Siinä kehun kuinka pyrin päivittämään blogia pari kertaa kuukaudessa. Hiipumista on havaittavissa. Se johtuu siitä, että oma koneeni on pois pelistä -kiitos Vistan. Epäjärjestyksen keskeltä en löydä recovery-levyjä ja se on sillä selvä. Olkoon, on niin monta muutakin asiaa minkä kanssa tapella.

Niinkuin vaikka se pepun koko. Jos tahdot rehellisen mielipiteen hanurisi koosta, kysy lapselta. Muualta et tule reilua vastausta saamaan. "Näyttääkö mun peppu isolta tässä mekossa?" Joo? Ei? Puolison kannattaa pitää suunsa kiinni, vastaus kun ei ole oikea, oli se kumpi vaan.
Minä en käytä mekkoja kovinkaan usein. Ei perusduunarilla ole tarvetta moiselle vaatekappaleelle, liehuva mekko vain takertuisi koneisiin aiheuttaen työtapaturmia ja tuotannon keskeytyksiä.
Ja sitäpaitsi mekko piilottaa mun pienen peppuni.

Olisipa se "vain vähän iso". Reilun vuoden olen tätä mantraa hokien kyykkinyt ja hikoillut useita tunteja. Kehitys on hidasta, mutta kyllä sitä tapahtuu. Näin haluaisin uskoa.
Fitness-tytöt blogeissaan hehkuttaa "peppuhousuja", freddyjä. Aivan jär-kyttävän näköiset housut. Väittäsin että M.A.S.I Company Oy:n varastosta löytyy treenatulle pepulle istuvat housut paristakin eri mallista. Kun mun pienelle pepulleni sieltä ei meinaa millään löytyä sopivaa...
Eli lissee reeniä vuan.

Maanantaina kävin gluteus maximusta ärsyttämässä parin viikon tauon jälkeen. Näin torstaina sen voi tuntea vieläkin. Voi kylläkin johtua siitä, etten muistanut venytellä? Kun treeni on jatkuvaa, ei tällaista ongelmaa ole. Palautuu paremmin. Pidäppä pari viikkoa taukoa, painot pienenee ja palautuminen on hidasta. Tänään tein selkää, saa nähdä miten jumiin siitä menee (venyttelin)...

Parina menneenä viikonloppuna on peppuja voinut ihailla kisalavoilla Jyväskylässä ja Tampereella. Myöhäistä ei ole vieläkään, nordic fitness expo Lahdessa 11.12.2014 tarjoaa parhaat palat.
Olen laittanut merkille että helposti bikini-tytöt näyttävät samanlaisilta. Pitkät blondit kiharat, turkoosit biksut, ranskalainen manikyyri kynsissä. Katsokaa itse http://body.pictures.fi/kuvat/
On siinä tekeminen että erottuu joukosta. Tai tuomareilla vaikeus valita parhaat.
Toivottavasti ei tullut suuria pettymyksiä, fiinaaliin kun pääsee vain pieni ryhmä.

Joillakin foorumeilla selluliittipyllyt haukkuvat kisakunnossa olevia tyttöjä rumiksi. Kisakunto on kisakunto, ei kukaan näytä sellaiselta koko aikaa. Siinäkin on kysymys mieltymyksestä, yksi tykkää isosta, toinen pienestä. Joku tiukasta, joku hyllyvästä.
Kisakireä on kovan duunin tulos.
Itse en kisalavoille haikaile, paras arvostelija katsoo peilistä takaisin. Minä treenaan niin kauan kun henki pihisee. Tai niin kauan ettei mitkään housut mahdu enää jalkaan.


Kyykkäilemisiin!

p.s. jos ei jaksa kyykätä, lankku on oikein hyvää vaihtelua :)

Nuppi turvoksissa

Keijo-poro oli lähtenyt lipettiin ja kotiin palatessa Keijolla oli ollut kasa romua päässään. Voin samaistua. Flunssan kourissa, nupin ollessa turvoksissa tuntuu sille kuin päähän olisi tarttunut 2,5 metrinen seiväs, jouluvalot ja pari kiloa rastasverkkoa.

Kyllä ottaa päähän. En millään ehtisi just nyt sairastamaan. Ensiviikolla olen koulutuksessa kaukana kotoa ja kaikki koulutusmateriaali on tietenkin työpaikalla. Tämän lisäksi on häslinkiä lentolipputilauksen kanssa ja siksi tarvitsisin työpuhelinta ja työsähköpostia. Elämme siis jännittäviä aikoja. Pitäisi ottaa nyt rennosti ja levätä jotta tämä nupin turvotus ja kuume laskisi.
Ja tässä minä vaan kuumehouruissa näpyttelen blogitekstiä. Seurana toki teetä ja koiran jakamaa sympatiaa.

Luomut taudin lievittäjäni

Koko alkuviikon tämä flunssa on hivotellut. Välillä on ollut oikein hyvä olo ja heti perään on tuntunut että tauti painaa päälle. Kuntosalille en ole päässyt viikkoon. Ja se vasta ahdistaakin.

Edellissä tekstissä  vihjasin että alkaisin elämäni ensimmäiselle bulkille ja sitten muistin että minullahan on ainainen "massakausi". En edes muista milloin viimeksi olen nähnyt vatsalihakseni (kyllä ne tuntuu löllön alla). Tällä viikolla masennuksissani söin vahingossa paketillisen bastogne-keksejä. Että eiköhän minusta tule kunnon bulkki-sika tätä tahtia! :D
Vaa'alla en ole käynyt aikoihin. En oikein jaksa uskoa että sen lukemat olisi jotenkin tärkeitä. Paljon tärkeämpänä olen pitänyt mittanauhaa, enkä ulkoiluta sitäkään kovin usein.

Nyt tämän pakkolevon aikana olen huomannut että yläkroppa on paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten. Hauis ja ojentaja erottuu, olkapäihin on tullut pientä pyöreyttä. Selästäkin voi silmin erottaa jo lihaksia. Voi varmaankin todeta ettei treenaaminen ole mennyt ihan hukkaan.

Olkapääni viime viikonloppuna ennen treeniä, en vaan muistanut ottaa kuvaa treenin jälkeen...

Vain jalkani ovat olleet edellen murheen aihe. Olen käynyt työfysioterapeutilla pari kertaa viime aikoina. Jalkani (vain toinen) onkin huonommassa kunnossa kuin olin kuvitellut. Fyssari on antanut kyllä oikein hyviä jumppaohjeita. Harmittaa vain, koska tahtoisin tehdä kovaa salitreeniä ja sen fyssari tavallaan kielsi. Se on nyt vaan kevyttä kotitreeniä ja jumppakuminauhaa.
Minkä sille mahtaa. Huono mikä huono. Itsehän hain apua jatkuvaan oireiluun. Jalkapöyhtäkramppi on vaan niin hirveän kivulias. Ja ei se korjaannu muulla kuin niillä pienen pienillä hiotuilla jumppaohjeilla. Eli jalkatreeni salilla on aika pientä. Gluteus maximus kylläkin saa edelleen rääkkiä (vaikka kuka sanoisi mitä). Takapotku taljassa on tullut ehdottomaksi lempiliikkeekseni, ja se on nilkkaremmin ansiosta. Potkii vaan menemään!

Kunhan tästä tervehdyn, heitän nämä nurkkaan ja alan jumppaamaan paljain jaloin.

-Misu the nuhanenä-