Mun blogin päivitys on näköjään mennyt tällaiseksi kerran kuussa tapahtuvaksi ihmettelyksi. Olen tässä välissä tutustunut Instagramiin ja kokenut sen oikein hauskaksi jutuksi. Samaan aikaan suoritin Facebookissa "arkikuvahaasteen", ja niin teki moni muukin. Ja edelleenkin moni näitä arkikuviaan jakaa.
Arkikuvat ovat saaneet minut oivaltamaan kuinka valtava siunaus lapsettomuus onkaan. Ei pahalla äitejä kohtaan, mutta pikkupilttien pitkin seiniä roiskimat jogurtit ja sohvalle läträtyt suklaakastikkeet... vai onko se kakkaa??! ...ei suuremmin houkuttele. Ei kaikkien kuvat onneksi ole pelkkää kaaosta, ei edes kaikkien äitien. On seassa onnellisen iloisia kuviakin. Silti olen alkanut suorastaan urakalla tykätä tästä aiemmin niin paljon kärsimästäni lapsettomuudestani. Sille kun en voi mitään. Onneksi ei tarvitse.
Käsittääkseni muunmuassa nukkumisesta täytyy luopua kun lapsi saapuu taloon. Ja minä kun tykkään nukkumisesta. Jos haluan istua tietokoneella rajattomasti putkeen niin minä istun. Tai käyn salilla kun huvittaa. En pyyhi kuin omaa hanuriani. Varmaankin saitte jo ajatuksesta kiinni?
Äitiys on kapeasti katsottuna uhrautumista. Tuoreet vanhemmat toiveita täynnä ja haaveita mielessään tuovat nyytin kotiin, parhaimmillaan viettävät ihanaa aikaa vauvan kanssa. Kun tulee aika palata työelämään, tuo se mukaanaan omat haasteensa. Hoitopaikat, niiden puutteet. Korvatulehduskierteet. Voi olla ihanaa, tai sitten ei.
On uhmaikää, "enkäikää", minä-ite-ikää ja kaikkea muuta kasvamiseen liittyvää normaalia toimintaa.
Teini-ikään tullessaan se ihana tuhiseva pötkö pahimmillaan muuttuu hirviöksi. Sydäntä raastaa.
Tällaisia olen miettinyt. Miettinyt mistä mahdollisesti jään paitsi. Perehtynyt olen aiheseen ihan vain kuuntelemalla ja katselemalla ystäviä.
Äitiys on huolta, itkua, raivoa, stressiä, riittämättömyyden tunnetta, masennusta, unettomia öitä. Toivottavasti ei kuitenkaan itsensä unohtamista.
Äitiys on suhteellisen rankan matkan lisäksi myös palkitsevaa. Rakkautta, onnea, ihailua, iloa, naurua, lämpöä, onnistumista, ylpeyttä. Ja monia muita synonyymejä ihanalle.
Sattuneesta syystä äitiys on minulle erityinen aihe. Omani menetin nuorena, kuten olen kertonut. Itse en todennäköisesti koskaan tule äidiksi. Joskus äitiä kaivatessani mietin kuinka mä olisin äidin kanssa jos se vielä eläisi. Tehtäis sitä ja tätä ja tuota ja ja mentäis vaikka minne. Nykyään epäilen. Jos äiti olisi aina "ollut olemassa" olisi äiti itsestäänselvyys, niinkuin useille aikuisillekin lapsille on. Tiedossa on ettei ne elä loputtomiin, muttei osata ajatella että kuolevat. Eli ei välttämättä mitenkään erityisemmin tehtäis yhtään mitään. Saatettaisiin ärsyttää toisiamme. Ei voi tietää. En kylläkään usko, ei niin hyvän tyypin kanssa voi riitaantua.
Hyvää tulevaa äitienpäivää äidit.
Sitä ennen on lapsettomien lauantai.
Ensimmäisenä äitienpäivänä ilman äitiä opettaja yritti pakottaa tekemään äitienpäiväkortin, kun ei ilmeisesti keksinyt mitään muuta mitä olisin voinut askarrella. Terkut Tapsalle.
En vietä kumpaakaan päivää, onneksi ei ole pakko.
Sen viikonlopun pysyttelen poissa facebookista.
