Oodi kynsille

Lauantai-illan ratoksi tein "parit" kollaasit kynsikoristeluista...

Järjestys on erittäin sekalainen.

Geelikynsiä ja pelkkää glitteriä, keltainen hexagon-glitter oli tosi kiva! Violetti oman kynnen geelaus on ammattilaisen tekemä. Paremminkin olisi varmaan voinut mennä...

Akryylimaalausta

"Ranskiksia" glitterillä, polkadotilla, koristelulakalla...

Eläimellistä menoa... käsin maalattu, tietenkin :)

Liekkikynsiä kuivamarmorointina

Hempeetä, liukuvärjäystä, glitteriä ja dotting-tool koristelua

Water decals vetskarit (siirtokuvia). Vihreä on irtoglitteriä, pinkki kynsilakkaa.

Watermarbling eli vesimarmorointia. Youtube on täynnä videoita, näyttää helpolle mutta ei ole ;) Kunhan aikaa ja hermoja on, kannattaa kokeilla! Täytyy harjaantua... Ehkä jo 10. kerralla alkaa näyttää sille mitä niiden haluan olevan.

Jatkan iltaa viilaamalla rumat geelikynteni pois, jotta saan tehdä taas jotain muuta kivaa tilalle :)

Valitatko sinäkin turhasta?

Minä aion nyt valittaa siitä, että on huono keli. Mutta minkäs teet, kun se on mikä on, ei siinä vinkuminen auta. Jäi tältäkin päivältä menemättä salille. Ei viitsisi hengestään päästä hauiksen takia, en alkaisi hengettömäksi edes takajalkajumpan takia. Jos matkaa olisi se 28km vähemmän, lähtisin kyllä ihan justiinsa hikoilemaan. Niin, sitäpaitsi polttoainekin on niin kallista... varsinkin kun on auto joka kuluttaa sitä enemmän kuin olisi vara maksaa.
Valivali. Kun turhasta valittamisesta puhutaan, tulee mieleen työpaikka. Meillä valitetaan mm. radiokanavista. Valivali. Niin turhaa. Siitä tietää ettei ongelmat ole kovinkaan suuria, vaikka osa porukasta sortuu jopa huutamaan siksi, ettei kanava ole "oikea". Pyörittelitkö juuri silmiäsi? Minä ainakin tein niin.
Olen työsuojeluvaltuutettu. Se ihminen jonka kuvitellaan tekevän kaikki väärin oleva ihan noin vaan *simsalabim* kuntoon. Sitten kun asia ei tulekkaan kuntoon, kuvitellaan etten ole tehnyt asialle mitään. Olisihan se mukavaa jos maailma makaisi niinkuin minä tahdon, tai niinkuin minä käsken. Jos yhtään aivonne toimivat, tiedätte varmaan ettei se mene niin. Monet asiat päättää se, jolla on rahaa.
Toki radiokavan vaihtamiseen ei tarvitse olla kovinkaan paljoa pääomaa, mutta kanava ei ole kuitenkaan kaikille hyvä. "Toiset tykkää äidistä, toiset tyttärestä", kuuluu sanonta. Pätee moneen asiaan.

Facebookissa moni kaverini jakaa linkkiä Iltalehden sivulle, jossa on artikkeli "16 rasittavaa FB-tyyppiä - kuka heistä sinä olet?"
Vähän tekis nyt mieli valittaa. Miksi pitää olla facebookissa, tai miksi pitää katsoa sen kaverin tilapäivityksiä, jos ei kiinnosta/ärsyttää? Joku ei edes osannut päättää mikä näistä kuudestatoista tyypistä on ärsyttävin. Valivali. Sehän on selvä että ihmiset puhuu siitä mitä niiden elämässä juuri silloin tapahtuu. Jonkun elämä on "vain vauva-arkea", mistäs muusta vauvan sinappisen kakkavaipanvaihdon lisäksi kotiäiti tekee tilapäivityksiä? Pyykinpesusta? Kyllähän siitä kieltämättä puuttuu erotiikkaa.
Sitten on nää mun tilapäivitykset, jotka tietenkin ovat tällä ärsyttävimmät -listalla. Esimerkiksi tämä:

11. Salil eka, salil vika

"Olin tänään kuntosalilla ja tein ihan tosi monta jalkakyykkyä". "Ah, ihana olo rankan treenin jälkeen".

Tunnustan. Voisi olla suoraan mun tilapäivityksestäni. Ei jaksa aina valittaakkaan, niin pakko hehkuttaa, semmosta se nyt vaan on :D Eihän se tietenkään ole uutinen, eikä varsinkaan kiinnosta ketään.
Kun on niin kiirekkin koko ajan. Veikkaan ettei monikaan jaksanut lukea näin pitkälle, siis niistä muutamista jotka jaksoivat silmänsä tähän tekstiin laskea.

Taidan katsoa kahvakuulaa nyt sillä silmällä, jos vaikka heluttelis sitä. Kun ei (valivali) nyt päässyt sitä hauistreeniäkään tekemään, joten toistaiseksi tämä ei ole syntini:

4. Kosketa mun hauista

Jonne poseeraa kylpyhuoneessa peilin edessä ja pullistaa komeaa hauistaan. Eihän sitä voi olla kehumatta!

Heh. Senkin aika tulee, sitten kun haukkari on niin hieno että kehtaa esitellä, eli tätä tahtia ei ehkä ikinä ;)

"mutta minä olen ja elän ja hengitän"

Viikonloppu oli ja meni.
Mikä lie, kun Kotiteollisuus on tänään sanoittanut päivääni. En tosin kuunnellut muuten kuin ajatuksissani. Eskapismia harrastin kyllä monella muulla sekalaisella kappalevalikoimalla.
No mutta minähän olen, elän ja hengitän kuitenkin. On koko viikko taas aikaa tehdä ihan omia juttuja, kun puoliso on iltavuorossa. Aion heittäytyä aivan villiksi ja syön valkosipulia. Jeah. Se kun on niin pahanhajuista ettei mahduta edes samaan sänkyyn, ja minähän olen jo unilla kun se toinen yrittää nukkumista siinä käryssä... Herneitä jo söinkin, voi olla että pierettääkin. Jos parit kananmunat vielä vetäis?
Mä olen aika sika naiseksi. Tiedostan sen itsekin. Jätän likaisia sukkia, ym. vaatetta ympäriinsä. Sohville, lattialle, pöydälle (no ei nyt sentään)... En juurikaan siivoa, minkä jokainen meillä yllätysvieraillut on kyllä huomannut. Vähintään tunnin varoitusaika ois ihan jees.
Mä vihaan imuria. Ihan tosissani. En varmasti ole helppo puoliso, ihme kun se sietää minua.
Meikkaan kyllä, ja kynsiä lakkaan. Likaisella tukalla en mene yhtään mihinkään, paitsi suihkuun. Jossa käytän aika paljon lämmintä (=kuumaa) vettä. Sikamaista. Ei tuu arvostusta. Teen vapaa-ajalla juttuja mistä itse tykkään.
Kiitos ja anteeks. Yritän parantaa tapani, joskus.

Vähälle aikaa olen lukenut paristakin blogista kun naiset kantavat kilonsa ylpeydellä. Se on hyvä. Ei mun mielestä ole mitään väärää olla "iso", jos itse tykkää olla kehossaan. Yksi kirjoitti entisen poikaystävän sanoneen että "pitäisikö meidän tehdä jotain sun mahalle, halut menee". Siis haloo?! Mistä tuommosia urpoja riittää? Huhhuh.
Mä olen ns. skinnyfat. Melkein alipainoinen lihakseton löllömaha. Menee itseltä halut. Ei asiat niin huonosti ole, etteikö niitä voisi parantaa.

Eikä asiat niin huonosti ole, löllö on mutta ei välitetä siitä- kyllä se siitä sulaa.
Silläpä tein tänäänkin jotain mistä tykkään ihan hulluna. Takajalkajumpan salilla. Prässissä oli kevyesti vain 130kg, ja 4x10 sainkin hyvän pumpin aikaiseksi. Maksimipainoja en ole edes yrittänyt, varmaankin menisi triplasti oma paino, ehkä jopa ylikin. Maksimiin tarvitsen kaverin, ei sellaista yksin uskalla koittaa. Onhan salilla sitä porukkaa, mutku en mä niitä tunne. Nooh, mikäs kiire tässä on. Kevväämmällä sitte niitä mahottoman isoja painoja.
Huomenna teen taas jotain mistä tykkään. Siis sen jälkeen kun olen syönyt valkosipulia. Jos jaksan niin dippailen vaikka Eikan aiheuttaman sähkökatkon aikana askartelemani sytykeruusut valmiiksi. Jos en jaksa, niin en dippaile. Aina voi vetästä vaikka pikku päikkärit :)
Tässä kirjoittamisen ohessa olen kuunnellut Kotiteollisuutta ihan urakalla. Hyvältä kuulostaa. Taidan lisätä sekalaiselle listalle muutaman biisin. Tämä musiikin huudattaminen on yksi niitä hienouksia mitä voi tehdä omien juttujen viikolla.

"Jos sanon, ett taivas on musta

se on niin musta kuin tahdon sen olevan ja

jos sanon, ett maailma ei pyöri

se ei silloin pyöri, jumalauta"

Niih.

Kipuilua

Heräsin yöllä tunnin välein jomottavaan hammaskipuun. Istuminen muka helpotti kipua hetkeksi, ja mietin että auttaisiko itku. En koittanut, kun totesin ettei se mittän auta kuitenkaan. Oli siinä sitten aamulla todella levännyt olo... not. Hermosärky astui kuvaan aamupäivällä ja minä menin liki toimintakyvyttömäksi.
Niin mulle käy aina, ihan sama mikä on vaiva. Olen mieluiten ihan hiljaa liikkumatta.
Sain ajan päivystykseen, ne pari tuntia olivat aika pitkä aika odotella. Olisi toki voinut olla huonomminkin, eli aika olisi voinut jäädä saamatta.
Sain siis juurihoitoa. Hampaaseen josta paikattiin iso reikä pari vuotta sitten, ja sekin oli niin suuri koska hammashoitolassa ei ollut resursseja hoitaa kivutointa hammasta. Niin väärin, tunnetusti kun mun hampaaseeni koskee, tarvitsee se jo juurihoitoa. On se kumma, -eikä ollut ees eka kerta- kun jo kerran "hoidettu" pitää hoitaa uudestaan ja ns. loppuun asti. Ensimmäisen juurihoitoni sain sen päivän aamuna jolloin laitoimme mummun hautaan, puudutus lakkasi juuri sopivasti ennen kirkkoon menoa. Eikä siinäkään hampaassa ollut alunperin kun ihan pieni lohkeama, jonka lääkäri "korjasi".
Ainoat plussat tällä kertaa on kivunlievitys, joka seuraa veristä kidutusta. Ja se, että hammaslääkäri oli ajoissa.

Ei juurihoito oikeasti ole niin kamalaa mitä pelotellaan. Mutta minäpä en olekkaan hammaslääkärikammoinen. Joo tuli verta ja vihloikin vähän, mitä sitte? Kauheinta hammaslääkäriin menossa on pelko puudutuspiikistä, siis siitä ohuesta neulasta mikä joskus tuntuu rutisevan leukaperissä (YÄK!). Tällä kertaa sekin homma meni aivan valtava ihanasti, ei rutissut, eikä aine tuntunut pahalta levitessään. Ja puutui! Onneksi. Ai kamala miltä se mahtaisi tuntua ilman...! Näin kolmen tunnin jälkeenkin puoli naamaa on puuduksissa.
Kuinkahan arka mun leukaperäni mahtaa olla kun vaikutus lakkaa?

Aion lääkitä päätäni tänään punaviinillä, taidan yrittää nauramista myös vähäsen :)

Mukavaa viikonloppua ihmiset!

Voihan väsymys

Tämä pimeä aika tekee minusta zombien. Voisin ihan helposti alkaa talviunille. Aamulla herätessä väsyttää, väsyttää koko aamun kahvitaukoon asti. Sitten torkututtaa ruokkikselle asti, jonka jälkeen voisi ottaa "nokkaunet" (niinkuin mummu tapasi sanoa). Töiden jälkeen päikkärit, kauneus unet (onko se yhdyssana??) ja niin edelleen.
Eilen(kin) oli "ei oikein lähe" -päivä. En saanut töissä aikaiseksi juuri mitään, vaikka yritin. Kävin salilla tekemässä laiskasti takajalkoja ja vähän vatsoja, kun ei oikein lähtenyt sekään homma kulkemaan. En ees kehtaa kertoa mitä tein, kun alkaa harmittamaan itseä. Näin siellä kuitenkin kavereita ja jalkojen tuntemuksista päätellen ei se ihan totaalisesti hukkaan mennyt muutenkaan. Pitäisi varmaan välillä katsoa taas pari Nyyssölän Gymlogia (totally, dyyyd!), jos vaikka sais vähän lisää vauhtia tähän harmaaseen olemukseen.

Vastasin hetki sitten kyselyyn unelmatyöstä, sain pohdinnan jälkeen sanottua jotain, vaikkakaan en mitään järkevää. Kun taitaa aivot olla unilla. En vaan keksi mitä se voisi olla! Viimeisimmässä postauksessani kerroinkin että ei työni ole unelmatyö, mutta työtä kuitenkin. Ei ilmankaan voi olla. Olenhan monesti ääneen sanonut että lähden heti kun löydän jotain parempaa. Selaan kyllä avoimet työpaikat ja haaveilen vaikka mistä, mutta oikeasti en tee yhtään mitään sille että asia etenisi. Mitäköhän logia siihen käyttäis? Harmaata on.
Toisaalta tykkäisin vaikka parturin työstä, siis sellaisesta missä sais tehä ihmisten tukalle mitä ite haluaa. Ois porukalla vissiin tyylikkäät päät. Finnien puristelua, mun ehdoton perversio on mustapäiden puristelu! Siis oikeesti. Koostumuksista tarinaa joskus toiste... Askartelu on kivaa, ja piirtäminen, mutta en tiedä jaksaisinko kuitenkaan kuunnella kiljuvia lapsia kovin montaa tuntia. Maalari? Muurari? Duunari mä jo olenkin. Hyvä palkka on ehdottomasti plussaa, mutta mistä semmosta saa? Rikas ois aika hyvä ammatti. Joutais vaikka nukkua koko talven, heräis vaan välillä vähän tuhlaamaan.
No joo, laitan äskettäin valmistuneet sukat jalkaan ja jalostan vielä hieman ajatusta. Auttaisko päikkärit...?

Neulominen virkistää väsynyttä mieltä tehokkasti
Lanka on Novitan Puro Batik

Einon jälkimainingit

Aamulla ensimmäisenä Facebookissa osui silmään toivotus "Tee tästä päivästä itsellesi mieluisa". Helppo homma?
Tänään on ollut paljon puhetta sähköstä ja sen puuttumisesta. Kauanko kenelläkin on sähkökatko kestänyt, joillakin ei ole sähköä vieläkään.
Työpäivää meni aika tasan 10min ilman puhetta aiheesta.
Itse en ollut tietoinen Einosta ennekuin jälkikäteen. Kun ei tullut seurattua uutisia. Pari mäntyäkin tuosta "nurkilta" on kaatunut. Ihmettelin vaan sunnuntaina aamulla koiralle ääneen ettei meillä ole sähköä. Ensin ajattelin että onko lasku maksamatta, sitten menin Facebookin ja totesin että aika monella muullakin on samainen ongelma. Siinä se päivä meni pimennossa, en nähnyt Tanssii susien, eikäkö, tähtien, vai minkä kanssa se nyt oli... oli mikä oli, en nähnyt mitään muutakaan. Iltakin meni kynttilän valossa peiton alla, kun palelsi niin pirusti. Yritin tehdä ristikkoa, piirtää, askartelin parit sytykeruusut ja tylsistyin.
Eino ärsytti minua. Jo yläasteella. Piti tehdä esitelmä ja minulle osui Eino Leino. En osaa vieläkään kertoa ihmisestä mitään, kun ei se silloin kiinnostanut. Elävässä elämässä en tietääkseni tunne yhtään Einoa. Tai no, tunsin Eikan ja sekin vaan v*ttuili mulle.
Eino esti minua päivittämästä blogiakin, kun olin aikeissa laittaa kuvaa mun rumista geelikynsistäni.

                                              (tässä ne rumat geelikynnet)

Tänään aamulla meillä oli jo sähköt, yllätys sinänsä. Tapsan jälkimainingeissa oltiin sähköttä 2,5 vuorokautta ja siihen olin orientoitunut nytkin. Tänään pakenin taas maailmaa nappikuulokkeiden taakse. Pystyn keskittymään tekemiseen paljon paremmin, kun ei tarvitse kuunnella niin tarkkaan sitä kaikkea suhinaa ja muuta meteliä mitä työ tuottaa.
Töissä sain ladattua "älylaitteeni" niin, että tylsästi sain Spotifystä ihan omaa musiikkia. Moni onkin FB:ssa nähnyt sen angstin minkä radion puuttuminen "älylaitteestani" aiheuttaa minussa. Ei siitä enempää.
Oli yllättävän hyvä päivä maanantaiksi. Työkaverikin ajatteli että mulla on kiukkupäivä ja kävi piristämässä koiranpennun kuvalla. Ihana.
Työ on yksi niistä inhokkiaiheista, mikä ei juurikaan ketään kiinnosta. Silti siitä on aina puhetta. En erityisemmin nauti työstäni, mutta ei se nyt niin kamalaa ole mitä kylillä puhutaan. En ymmärrä niitä ihmisiä jotka ihmettelevät "kuinka te pystytte olemaan siellä". No eihän se mikään unelmien työ ole, mutta työtä kuitenkin. Toiset tykkää kosketella vieraiden ihmisten päätä, toiset suuta. Minä olen ystävät perusduunari ja koskettelen kangasta. Olen tehnyt sitä jo useamman vuoden.
Tein samassa tehtaassa työssäoppimisetkin. Kysyin silloin moneltakin kauanko ovat ollet siellä töissä. Yksi kertoi ollensa 30 vuotta. En ymmärtäny ja hän vastasi: "Mun kaikki kaverit on täällä". Muutama näistä kavereistä on tehneet samaa duunia jo 40 vuotta. Aika kova homma, ranteet paukkuu ja olkapäät naksaa. Ne korjataan ja homma jatkuu. Minun työkaverini on suurin osa sen ikäisiä että voisivat helposti olla mun äitejä. Ovatkin äitejä, monet minun kavereilleni. Ei haittaa minua. On meillä silti paljon naurua kaiken vakavankin keskellä. Siellä voi huomata että ikä on vain numero. Kyllä työkaverit tekee työpäivästä paljon paremman!
Taidan olla tänään itselleni armollinen ja kömmin sohvalle töllön ääreen torkkumaan. Huomenna uudet kujeet!

Tässä se nyt sitten on. Mun blogi. Pelottaa että joku lukee tätä, toisaalta pelottaa ettei kukaan lue. Onhan netti pullollaan näitä blogeja, eikä minulla ole yhtä tiettyä aihetta tälle kirjoittamiselle.
Sain tänään valmiksi geelikynnet, otin niistä kuvatkin mutta en saanut ladattua niitä koneelle vielä.
Sitä se mun elämä on. Monta juttua saan aloitettua, mutta valmiksi saaminen kestää :)
Kävin kuntosalillakin. Etureisiin vähän pumppia, ihan parasta. Siis se olo mikä siitä tulee, kun lihasta sopivasti kiristää.
Salilla käyn 2-4 kertaa viikossa. Tarkkaa ohjelmaa minulla ei ole (köyhä kun olen), joten siksi tuo liukuma käyntikerroissa. Kehon tuntemukset ja jaksaminen yleensäkkin määrää sen mitä teen ja paljonko teen.
Treenaan kyllä tosissani, mutta en vakavissani. Aivan kuten Kukka Laakso sanoi viimeisimmässä Olivia-lehdessä (12/13 jolukuu). "Ei neuloessakaan tarvitse koko ajan keskittyä lopputulokseen vaan itse tekemiseen. Siitä tulee villapaita sitten joskus." Niinpä.
"Lihasbuumi" on mun mielestä aivan kammottava sana. Kieltäydyn kuulumasta tuohon "buumiin" vaikka tämä mun kuntosaliharrastukseni osuukin juuri tähän aikaan.
Alkoi jossain vaiheessa vaan kyllästyttää vyötäröllä löllyvä makkara ja olemattoman kapeat jalat. Kropan painopisteet niin oudot ettei sopivia vaatteita tällaiselle hassunmuotoiselle "pygmille" meinannut löytyä mistään. Tekemistä tässä kropassa on vielä paljon.
Noh, "se on villapaita sitten joskus". Ja minullahan on aikaa niin kauan kun on terveyttä ja henki pihisee :)