Niin mulle käy aina, ihan sama mikä on vaiva. Olen mieluiten ihan hiljaa liikkumatta.
Sain ajan päivystykseen, ne pari tuntia olivat aika pitkä aika odotella. Olisi toki voinut olla huonomminkin, eli aika olisi voinut jäädä saamatta.
Sain siis juurihoitoa. Hampaaseen josta paikattiin iso reikä pari vuotta sitten, ja sekin oli niin suuri koska hammashoitolassa ei ollut resursseja hoitaa kivutointa hammasta. Niin väärin, tunnetusti kun mun hampaaseeni koskee, tarvitsee se jo juurihoitoa. On se kumma, -eikä ollut ees eka kerta- kun jo kerran "hoidettu" pitää hoitaa uudestaan ja ns. loppuun asti. Ensimmäisen juurihoitoni sain sen päivän aamuna jolloin laitoimme mummun hautaan, puudutus lakkasi juuri sopivasti ennen kirkkoon menoa. Eikä siinäkään hampaassa ollut alunperin kun ihan pieni lohkeama, jonka lääkäri "korjasi".
Ainoat plussat tällä kertaa on kivunlievitys, joka seuraa veristä kidutusta. Ja se, että hammaslääkäri oli ajoissa.
Ei juurihoito oikeasti ole niin kamalaa mitä pelotellaan. Mutta minäpä en olekkaan hammaslääkärikammoinen. Joo tuli verta ja vihloikin vähän, mitä sitte? Kauheinta hammaslääkäriin menossa on pelko puudutuspiikistä, siis siitä ohuesta neulasta mikä joskus tuntuu rutisevan leukaperissä (YÄK!). Tällä kertaa sekin homma meni aivan valtava ihanasti, ei rutissut, eikä aine tuntunut pahalta levitessään. Ja puutui! Onneksi. Ai kamala miltä se mahtaisi tuntua ilman...! Näin kolmen tunnin jälkeenkin puoli naamaa on puuduksissa.
Kuinkahan arka mun leukaperäni mahtaa olla kun vaikutus lakkaa?
Aion lääkitä päätäni tänään punaviinillä, taidan yrittää nauramista myös vähäsen :)
Mukavaa viikonloppua ihmiset!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti