Tänään on ollut paljon puhetta sähköstä ja sen puuttumisesta. Kauanko kenelläkin on sähkökatko kestänyt, joillakin ei ole sähköä vieläkään.
Työpäivää meni aika tasan 10min ilman puhetta aiheesta.
Itse en ollut tietoinen Einosta ennekuin jälkikäteen. Kun ei tullut seurattua uutisia. Pari mäntyäkin tuosta "nurkilta" on kaatunut. Ihmettelin vaan sunnuntaina aamulla koiralle ääneen ettei meillä ole sähköä. Ensin ajattelin että onko lasku maksamatta, sitten menin Facebookin ja totesin että aika monella muullakin on samainen ongelma. Siinä se päivä meni pimennossa, en nähnyt Tanssii susien, eikäkö, tähtien, vai minkä kanssa se nyt oli... oli mikä oli, en nähnyt mitään muutakaan. Iltakin meni kynttilän valossa peiton alla, kun palelsi niin pirusti. Yritin tehdä ristikkoa, piirtää, askartelin parit sytykeruusut ja tylsistyin.
Eino ärsytti minua. Jo yläasteella. Piti tehdä esitelmä ja minulle osui Eino Leino. En osaa vieläkään kertoa ihmisestä mitään, kun ei se silloin kiinnostanut. Elävässä elämässä en tietääkseni tunne yhtään Einoa. Tai no, tunsin Eikan ja sekin vaan v*ttuili mulle.
Eino esti minua päivittämästä blogiakin, kun olin aikeissa laittaa kuvaa mun rumista geelikynsistäni.
Tänään aamulla meillä oli jo sähköt, yllätys sinänsä. Tapsan jälkimainingeissa oltiin sähköttä 2,5 vuorokautta ja siihen olin orientoitunut nytkin. Tänään pakenin taas maailmaa nappikuulokkeiden taakse. Pystyn keskittymään tekemiseen paljon paremmin, kun ei tarvitse kuunnella niin tarkkaan sitä kaikkea suhinaa ja muuta meteliä mitä työ tuottaa.
Töissä sain ladattua "älylaitteeni" niin, että tylsästi sain Spotifystä ihan omaa musiikkia. Moni onkin FB:ssa nähnyt sen angstin minkä radion puuttuminen "älylaitteestani" aiheuttaa minussa. Ei siitä enempää.
Oli yllättävän hyvä päivä maanantaiksi. Työkaverikin ajatteli että mulla on kiukkupäivä ja kävi piristämässä koiranpennun kuvalla. Ihana.
Työ on yksi niistä inhokkiaiheista, mikä ei juurikaan ketään kiinnosta. Silti siitä on aina puhetta. En erityisemmin nauti työstäni, mutta ei se nyt niin kamalaa ole mitä kylillä puhutaan. En ymmärrä niitä ihmisiä jotka ihmettelevät "kuinka te pystytte olemaan siellä". No eihän se mikään unelmien työ ole, mutta työtä kuitenkin. Toiset tykkää kosketella vieraiden ihmisten päätä, toiset suuta. Minä olen ystävät perusduunari ja koskettelen kangasta. Olen tehnyt sitä jo useamman vuoden.
Tein samassa tehtaassa työssäoppimisetkin. Kysyin silloin moneltakin kauanko ovat ollet siellä töissä. Yksi kertoi ollensa 30 vuotta. En ymmärtäny ja hän vastasi: "Mun kaikki kaverit on täällä". Muutama näistä kavereistä on tehneet samaa duunia jo 40 vuotta. Aika kova homma, ranteet paukkuu ja olkapäät naksaa. Ne korjataan ja homma jatkuu. Minun työkaverini on suurin osa sen ikäisiä että voisivat helposti olla mun äitejä. Ovatkin äitejä, monet minun kavereilleni. Ei haittaa minua. On meillä silti paljon naurua kaiken vakavankin keskellä. Siellä voi huomata että ikä on vain numero. Kyllä työkaverit tekee työpäivästä paljon paremman!
Taidan olla tänään itselleni armollinen ja kömmin sohvalle töllön ääreen torkkumaan. Huomenna uudet kujeet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti