Hyvin menee mutta menköön...

Otsikko on perus savolainen otsikko. Ota siitä nyt selvää onko asiat hyvin vai huonosti, kenties hyvin huonosti? Sekä että.

; > (Ähtärin eläinpuisto)

Ilokseni olen huomannut että Suuri sininen on saanut paljon lukukertoja, johtunee siitä että Facebook-kaverini jakoivat linkkiä kiitettävästi :) Hieno homma!
Treeni kulkee ja pienoista edistymistä tässä kehoni muokkauksessa on tapahtunut. Reiteen on tullut muotoa ja gluteus maximus on kasvanut hippusen verran, kolmipäinen olkalihas alkaa erottua, sekä herneen kokoinen hauis. Ojentajat on tikissä, on ollut sitä jo useamman vuoden koska työni on yhtä ojentelua päivät pitkät. Samaten epäkästä on turha pumppailla erikseen kun työ pumppaa sitäkin siinä sivussa. Vain selkä huutaa enemmän, se kun on minulla se hankala paikka treenata. Sitä kävin kiusaamassa tänään. Todennäköisesti huomenna hauikseni on kipeämpi kuin selkä...

Koiran polvessa oleva leikkaushaava on melkin ummessa ja parantunut. Sitten odotellaan että The Dog alkaa käyttää jalkaa, varovaisia askeleita ottaa jo. Reipas poika.
Juurihoitoni loppuu parin päivän päästä ja hammas saa lopullisen pinnotteen. Sitten toivotaan että hammas kestää sopivasti niin kauan ennekuin putoaa pois. Maksanhan itseni kipeästä kipeäksi yhden hampaan takia.

(Ähtärin eläinpuisto)

Autoilu on ollut parin viimeisen viikon aikana normaalia hankalampaa. Dieselillä kulkeva Chevrolet otti ja hyytyi kerran, kahdesti, kolmesti. Toisella kertaa itku ei ollut kaukana. Oli kova pakkanen, eikä apua lähellä. Ei kuitenkaan käynyt katastrofia, vaikka ainekset oli kasassa. Vaihdettiin suodatinta ahkerasti ja lisättiin jäänestoa tankkiin. Ei auttanut... Sitten löytyi syy. GT Retailin diesel sisälsi jotain aineeseen kuulumatonta joka hyytyi tankkiin ja suodattimeen. Luvattiin korvauksia ja niitä tässä odottelen. Viikon vielä odotan ja sitten alan metelöimään, uskomatonta toimintaa.
Minun rakkauteni Chevyä kohtaan viileni aika lailla ja ajankin nyt puolisoni pikkuista Nissania.

Olen ihmetellyt myös jouluvaloja. Onko joulua pidennetty, vai miksi ihmisten pihoilla on valaistuja poroja ja joulupukkeja?!
Kyllä ärsyttää, voin tunnustaa. Sattuu kauniista aisoista pitävän silmiin. Värikkäät valoletkut lötköttää edellen talojen seinillä, "valoverkot" jotka on nakattu pihapuskan päälle makaavat karmean näköisinä puskan oksilla. Kyntteliköt on ikkunoissa. Nyt ihmiset skarpatkaat! Tammikuu tekee loppuaan, eli eiköhän olisi jo aika sammuttaa kyntteliköt ja poistaa värilliset kammotukset maisemasta. Käsittääkseni joulu loppuu loppiaiseen, joka meni jo aikoja sitten... Jos kuitenkin haluaa pitää "kaamosvaloa", niin minun puolestani olkaa hyvät vaan. Kirkkailla lampuilla, kiitos.

Tammikuu vetelee viimeisiään, loppuu se tipatonkin. Hyvin on mennyt. Olen punkkuni ansainnut.
Lomautukset pyörivät edelleen. Ei se mitään, olenkin jo levon tarpeessa (näemmä, kun menee ihan valittamisen puolelle taas). Fenestra on tänään hakeutunut konkurssiin, siinä meni monelta ihmiseltä työpaikka. Se mielessä herään keskiviikkoisena kylmänä aamuna taas väsyneenä viikon viimeiseen työpäivään.

Suuri sininen

On uusimman Olivia-lehden otsikko artikkelissa jossa on käyty "farkkuostoksilla puolestasi". Ärsyynnyin. Ei taaskaan ole toimittaja perehtynyt. Tai no, esitellyt tuotteet kaiketi ovat hänen mielestään "parhaat korkeavyötäröiset" tai "parhaat pillit". Kuinkahan kattavasti toimittaja on housuja jalkaansa vetänyt...?
Olivian farkkuopas neuvoo että mitä vähemmän käsittelyjä ja kulutuksia, sitä ekologisemmin tuotetut farkut. Totta jossain määrin, mutta pelkkä ulkonäkö ei kerro kaikkea. Tuollaisella ajattelulla suotta kärvistellään epämukavissa farkuissa, kun pehmeäksi pestyt farkut saattaa olla ihan yhtä ekologiset. Asiakas ei voi kaupassa tietää tuotteen elinkaarta, eikä sitä melko varmasti tiedä myyjäkään. Harvempi myyjä tietää myymästään tuotteesta edes sitä missä ja miten kangas on muotoutunut housuksi. Toki nykyään puhutaan paljon, on puhuttu "tappajafarkuista", Bangladeshin ihmishenkiä vaatineista talojen romahtamisista, halpatuotantomaiden sikamaisista työajoista, -oloista ja järkyttävän pienestä palkasta. Vähemmästäkin tulee vaatekaupassa huono omatunto. Vaan hyvä se on että puhutaan.
Ärsyyntymisen lisäksi iski epätoivo. Eikö kaikesta siitä puhumisesta ja infosta huolimatta Suomifarkku ota tuulta alleen jotta tulisi noteeratuksi lehtien sivuilla. Sitten näin sen.
Artikkelin alalaidassa on mainittu Nurmi-Farkut, valmistetaan Keiteleellä hampusta ja luomupuuvillasta. Ne on ekologiset housut, sen voin taata, olen viimestellyt omin kätösin niitä karheita hamppuhousuja. Mietin että sattuipas, tuleeko tuosta nyt mielikuva että Keiteleen pellot notkuvat hamppua ihan vain farkkuja varten... Onhan Keitele tunnettu myös hampustaan. Keiteleen hamput on ihan oma lukunsa, eikä sillä ole mitään tekemistä näiden farkkujen kanssa :)

Keiteleellä tehdään myös niitä mukavan pehmeitä farkkuja. Tätä tietoa olisin kaivannut lehteen jota olen pitänyt tyylikkäänä ja tiedostavana. On malleja jokaiselle kropalle, on erilaisia materiaaleja, on erilaisia pesuja. Saa jopa niitä kulutettuja housuja, ilman että kukaan kärsii, sitä varten on hienot pesuprosessit.
Minä ja minun työkaverini teemme niitä mukavia housuja. Me leikkaamme, ompelemme, viimeistelemme.
Nyt teemme lyhennettyä työviikkoa, koska housu ei mene kaupaksi.

Keiteleläisen ompelusalin maisemaa. Yhdestä kulmasta.

                               

                        Tämä on minun vetoomukseni Suomifarkun puolesta.

Tutustukaa, vaikkei muotilehdet hehkutakaan. Sovittakaa, tykästykää ja ostakaa.
http://www.verynicejeans.fi
http://www.leecooper.fi

Tunteita ja tuoksuja

Minä aistin ympäristössäni paljon erilaisia tuoksuja. Monista tuoksuista tulee mieleen tiettyjä ihmisiä, paikkoja, tapahtumia. Monet tuoksut muistuttavat vahvasti tietyistä henkilöistä. Hammaslääkärin odotusaulan voin haistaa mielessäni ihan vain ajattelemalla. Vähemmän tunteita herättävät tuoksut saavat aikaan tuntuman jostain tutusta, en vaan tiedä mistä. Tämä aihe tuli mieleeni, kun ostin käsivoidetta Apteekista samalla reissulla kun hain koiralle kipulääkettä. Testeriä kokeillessani en sitä huomannut, mutta kotona tajusin että joku tuttuni käyttää samaa rasvaa. Se on se tuoksu. Töissä tunnistan toisenkin käsivoiteen tuoksun, se on sitä samaa mitä äiti aikoinaan käytti.

Aco tekee sen mitä lupaa, on tehokkaasti pehmentävä ja ravitseva.
Siksi varmasti monen suosikki ja tuoksuna tuttu.

Käsivoiteet, ja voiteet ylipäätään on tuoksukategoriassa aika matalalla. Seuraavana tuoksujen maailmoissa törmään hajuvesiin.
On Eau de Toilettea ja on Eau de Parfymea, ja näillä on selvä ero. Besserwisser tietoutta löytyy vaikka Wikipediasta. Olen pistänyt merkille, että mitä hienompi rouva, sitä kalliimpi tuoksu = karmeempi löyhkä. Kun sitä kallista parfyymiä pitää läträtä itseensä ihan liikaa. Ilmeisesti paatuneella käyttäjällä toleranssi kasvaa...? En minä ole hajuvesien vihaaja, en todellakaan. Liikakayttöä en vain ymmärrä.

Parhaimmillaan hajuvesi on kuin käyntikortti, istuu kantajansa iholle täydellisesti ja tällä tavoin jää ihmisten hajumuistiin.

Töissä on ajoittain paljonkin puhetta hajuvesistä. Kun joku tykkää ja loput ei. Toisilla kirvelee silmiä ja joitakin käy henkeen, onhan maailmassa paljon hajusteyliherkkiäkin. Sen lisäksi että mieltymyksiä on yhtä paljon kuin on neniäkin. Silti hajuvesien käyttäjä vaan käyttää. Ei ehkä osata ajatella että oma lempituoksu aiheuttaa vaikeuksia vierustoverille. Itse en töissä hajuvettä käytä, enkä tehdastyöläisenä ymmärrä miksi se olisi tarpeenkaan.
Toisaalta, missä hajuvettä oikeastaan voi käyttää? Lääkärin vastaanotolle mennessä odotusaulassa on kehoite että "ethän käytä". Kiellon olen nähnyt jopa kirjastossa. Stockmann Beatyssä ei varmasti katsota kieroon tuoksuvaa rouvaa, mutta ei sielläkään voi aina olla.
Entäs sitten ne pahat hajut. Home. Hyi että! Sitä saa haistella päivittäin, halusi tai ei. "Sisäilmaongelma" kun tuntuu olevan päivän muotisana ja hometta esiintyy liki jokaisessa julkisessa rakennuksessa, mikäli uutisia on uskominen.
Loppukevennyksenä voin kertoa että harvat hajut oksettavat minua, mutta suihkun lattiakaivon puhdistus ja joskus ysärinä bernhardilaisen ympäri olohuonetta roiskima ripuli melkein aiheuttivat kyseisen reaktion. Hipasusta ei oteta.
Suihkikaa hajuvesiä maltilla :)

Huomenna on taas salipäivä, ehkä. Jos rakkaani päästää.

Rakkaallani tarkoitan koiraa. On tässä ollut kaikenlaista, ei ole oikein ehtinyt tietokonetta edes avaamaan. Alkuviikko meni työn merkeissä ja tämä loppuviikko lomautettuna. En jaksanut edes salilla käydä. On se sekin. Lyhennetyllä työviikolla olo. Aika paljon joutuu tekemään itse sen eteen että saa työttömyyskorvauksen. TE-toimiston sivuille täytyy kirjautua pankkitunnuksilla ja ilmoittautua "työttömäksi työnhakijaksi". Ei riitä pelkkä ilmoitus, vaan täytyy kertoa tarkasti miksi näin on, ja mitä aikoo "työttömyydelleen" tehdä. Muunmuassa kertoa pitää, mitä on jo tehnyt työnhaun eteen. Tuntuu hölmöltä, kun kuitenkin on jo työpaikka olemassa ja lomautusta ihan vain muutama päivä. Enkä nyt loppupeleissä tiedä edes onko "työnhakuni" voimassa vai ei. Sen verran sekavaa touhua on. Loput tässä hommassa onki jo selvillä, seuraavaksi työttömyyskassaa varten täytellään "työssä, työssä, työssä, työtön, työtön..." Ennen riitti työnantajan joukkoilmoitus ja sai rauhassa murjottaa kotona aika vähällä paperisodalla.
"Ennen oli ennen, nyt on nyt"

Televisiossa pyörii nyt aika hanakkaan mainos YTK:sta ja Facebookissa leviää mielipidekirjoitus siitä, kuinka mainoksesta saa käsityksen että YTK olisi ammattiliitto. Näin varmaan onkin sellaiselle jota ei tällaiset asiat kiinnosta. Liiton jäsenmaksut kuulostaa suurelle verrattuna pelkän työttömyyskassan jäsenmaksuun. Ei liittojen kassat itseasiassa ole sen kalliimpia kun ns. loimaankassa. Itse en voisi kuvitella kuuluvani pelkkään kassaan, liitostani olen saanut paljon apua. En aio tässä postauksessa paneutua tähän aiheeseen sen syvemmin. Jos vaikka sitten vappuna, kun on se työläisten juhla.

Oli tarkoitus nimittäin puhua siitä, kun on ollut sitä "kaikenlaista".
Eilen oli se ensimmäinen lomautuspäivä, jonka vietin Kuopiossa puolisoni kanssa. Heräsin aamulla aikaisin, laitoin itseni ja koiran lähtövalmiiksi. Puolisonihan on lähtövalmis suurinpiirtein suoraan sängystä herättyään. Minulla on staffipoika, jonka oikean takajalan polvesta löytyi vikaa. Eturistiside oli mennyt poikki, tämän lääkäri totesi jo ennen joulua. Eilen se polvi sitten leikattiin. Oli pitkät neljä tuntia odotella... onneksi Kuopiossa on Matkus ja Ikea ;) Jos ei muuta tekemistä keksi, niin siellä on paljon katseltavaa. Jos olisi vielä rahaakin, niin voisihan sieltä ostaa vaikka mitä.
Kaikki rahathan menivät siihen polvileikkaukseen. Onneksi kuitenkin on vakuutus tällaista varten.
Iltapäivällä kannoimme tajuttoman potilaan kaulurinsa kanssa autoon.
Kun potilaan pää alkoi selvitä, selvisi meille kaikille kuinka kipeä hän onkaan. Sitä ulinan määrää en olisi ikinä voinut kuivitella! Jossain vaiheessa koiran uikkaminen kuulosti jopa ihmisen itkeskelyltä.
Sain kuitenkin nukuttua yöllä, toisin kuin puolisoni - jolla tänään on työpäivä. Minä sika.

Tänä aamuna potilas näytti surkealta. Kauluri, eli tötterö päässään ei päässyt mihinkään. Aina kun törmäsi johonkin, säikähti ja jähmettyi. Itki. Voi itku, kun onhan se jalkakin todella kipeä.
Aika moni sanoo että koirahan se vain on. Niin onkin, mutta "vain koira" on minun perheeni jäsen ja minulle rakas. Mitäpä en hänen eteensä tekisi.
Olin alunperin suunnitellut meneväni salille torstaina (=eilen), sitten suunnittelin meneväni sinne perjantaina (=tänään). Ei onnistunut kumpanakaan päivänä.
Otimme kaulurin pois koiran päätä kehystämästä, enkä minä saanut tötteröä takaisin koiran päähän kun olisi ollut sen aika. En voi jättää potilasta valvomatta ilman tötteröä haavansa kanssa jossa on tikkejä. Että se siitä salitreenistä. Ehkä huomenna.

Tylsyyksissäni päivän sisällä maanneena leivoin kakun. Nyt kun olen tipattomalla, niin tulee pro-juopon vinkit. Lorautin kakkuun konjakkia. Hyi hitto. Konjakki kun on sellaisenaan ihan hirveetä, ei sovi mun junteille makunystyröilleni ollenkaan. Eikä näin amatöörikokkina tuntunut maistuvan kakkuun piilotettunakaan. Sokeri oli loppu, ja steviajauhettakaan ei ollut tarpeeksi. Varmaan kakku olisi ollut hyvää, jos olisi ollut hieman makeampi.
Ilmiselvää myötätuntoirvistelyä.
Nyt mun on mentävä suorittamaan hoitajan velvollisuuksiani. Potilas itkee, on antibiootin aika. Huhhuh, oma hommansa sekin; varmistaa ettei pillerin palat tipahtele huulen välistä. Jos olisin päässyt kauppaan, olisin ostanut nakkeja sitä varten. Ehkä huomenna. Nimittäin potilaan kuuri kestää kymmenen päivää...

Naisen vartalo

...on naisen oma asia. Vai onko? Lauantain (4.1.2013) Iltasanoman kannesta pisti silmääni upea nainen, "XL-malli Hannele, 42, on ylpeä muodoistaan.". Good for her. Kun menin nettiin tutkimaan asiaa tarkemmin, löysin artikkelin Hollywoodin XL-naisista linkki. Jokunen aika sitten luin jotain blogia jossa XL-nainen puhui omasta vartalostaan. Miksi minulle tulee sellainen olo että kaikilla on tarve puolustella sitä mitä on? Kuka nämä vastakkainasettelut on tehnyt?  Selityksiä löytyy.

On näitä kaikenmaailman laihdutusohjelmia. Hirvein oli tämä "Rakas sinusta on tullut pullukka". Jos minä olisin pullukka ja puolisoni huutelisi sohvalta että punnerra, varmaankin olisin punnertanut lihavan nyrkkini hänen silmäänsä. Läskiä on ollut olemassa jo monta monituista vuotta. On tullut valtavirran viesti selväksi; läski on vääryyttä.

Seuraavaksi vouhotuksesta tulee mieleen tämä "fitness-kupla". Media tuntuu tekevän kaikkensa "kuplan" puhkeamiseksi. Samaa tahtia fitnesstytöt puolustelevat elämäntapaansa, toisilla menee hyvin, toisilla ei kestä pää. Kun tyttö päättä kisata jossakin fitness lajissa, valmentaja katsoo että kaikki menee niinkuin pitääkin. Ihan hyvä niin, kun ei se kaikilta ihan itse onnistu. Sitten kun mopo karkaa käsistä valmentajasta huolimatta, otetaan yhteyttä keltaiseen lehdistöön ja avaudutaan. Valtaväestö luulee että jokainen kisaaja on ahdingossa ja kansa kohahtaa. Tässäkin pätee sama neuvo kuin missä tahansa hommassa; ei kaikkien tarvitse tehdä samoja asioita. Eikä kaikkien tarvitse näyttää samalta.

Sitten kun kaikki toistensa päälle huutajat muistaisvat että naisen vartalo on naisen oma asia.

Peruspirkoista kukaan ei puhu mitään, on vaan niin tylsää olla tavallinen.

Uuden vuoden aaton jälkeen kävin eilen salilla. Opiskelin lihastohtorin sivua ja tein sen mitä pitikin. Ja ah, miten hellänä mun gluteus maximus onkaan! Mä näytän kirjoittava ainoastaan jalka/pepputreenistä kerta toisensa jälkeen, muttakun jälkapäivät vaan on niitä mun suosikkipäiviä! Treenaan toki muitakin kehon osia.

Tällä kertaa ohjelmassa oli seuraavaa:

lämmittelynä kyykky smihissä 4x15

Yhden jalan prässi 3x10 per jalka 

Bulgarialainen askelkyykky kahvakuulalla 4x8 per jalka

Takapotku taljassa 3x10 per jalka

Smihissä kyykkämisessä on se hyvä puoli että voi tavallaan hieman nojata tankoon. Voi keskittyä ihan urakalla saamaan tuntumaa lihakseen. Jotkut tuntuvan saavan smithissä tuntumaan vain etureiteen, minulla ei onneksi tätä ongelmaa ole. Prässiä en ole aiemmin yhdellä jalalla tehnytkään, näemmä olisi kannattanut. Bulgarialainen askelkyykky on mulle ollut se lopullinen niitti, ja takapotkut menikin rimaa hipoen pienellä painolla. Ei voi kun olla itseensä tyytyväinen!

Tammikuussa onkin hyvä käydä salilla vaikka viikonloppuisinkin. Ajattelin nimittäin pitää elämäni ensimmäisen tipattoman.