Suksi, suksi ei luista mihinkään...

Kävin yhtenä keväänä puolison kanssa pilkillä Kolima-järven jäällä. Oli kaunis päivä, tyyni keli, mukava istua pilkkijakkaralla avannon ääressä. Vastarannalla paukahti, jää ritisi ja pilkkiavannossani loiskahti. Railohan siitä tuli. Kauhusta kangistuneena katsahdin rauhallista puolisoani ja pinkaisin äkkiarvaamatta juoksuun. Pilkistä en päästänyt irti ja syötti ilmassa viuhuen painelin maalle. Sieltä huutelin että kannattaisiko tulla tänne kuivalle maalle ettei tarvitse yrittää pelastaa hukkunutta... sen jälkeen en ole jäälle uskaltautunut. Enkä ole pilkkimistä harrastanut muutenkaan, ainakaan muistaakseni ;)

Liekkö ollut samoja aikoja kun ostin sukset. Ajattelin että hiihtäminen on kivaa. Kaaduin kun laitoin sukset jalkaan. Livetti. Sisulla yritin harrastaa muutaman kerran. Mäet kävelin alas, kun pelotti niin pirusti laskea mäet alas. Kerran kokeilin, kun keräsin ensin rohkeutta ladulla varmaan toista tuntia (no ei nyt sentään)... puoliso huuteli mäen alla ettei se nyt niin kamalaa ole. Psyykkasin ja psyykkasin että You can do it! -sitten kuulin suhinaa ladulla. Oh Shit! Joku tulee! Pakon sanelemana otin muna-asennon ja livakat sukset lähtivät alamäkeen johdattaen minut mäen alla olevaan mutkaan. Pelkäsin että sinkoan metsään. Ei ollut kivaa. Otin sukset kainaloon ja kävelin sinne mistä olin lähtenyt. Puoliso sivakoi reippasti lenkin loppuun.
Sitten koitin hiihtämistä ilman mäkiä. Hikihän siinä tulee. Ei kiva, eli ei mun juttu.

2009 -sittemmin en ole suksiin koskenut

1986

Oli siis kulut jokunen vuosi siitä kun hiihtäminen edellisen kerran oli kivaa. Vuonna 1986 sain ilmeisesti joululahjaksi sukset. Ei ollut latua valmiina, mutta enhän tietenkään semmoisesta lannistunut. Takapihalla umpihangessa "sivakoin" menemään. Muistan varmasti aina sen, kun oli kääntymisen aika. Sukset tietenkin meni ristiin ja tyttö nurin. Kun ei siellä umpihangessa päässyt ylös. Raivostuin, ja vaikka kuinka huusin, niin apua ei tullut. Tuntui kestävän ikuisuuden ennekuin kukaan katsahti päätyikkunaan huomatakseen että nurinhan se on.

No nyt kun on sitä luntakin satanut niin vink vink.

Minulla on siis vanhat (ei mallia 1986 kuitenkaan), mutta erittäin vähän käytetyt sukset. Ilimotelkaa jos tällaisen kevyen kääpiön sukset kiinnostaa, joku saa ne halvalla.

Peace.

Talvi, eikä ulkoilu ole minun (tai sadetta kaihtavan koirani) juttu. Minä onnellinen olen tervehtynyt ja päässyt taas salille! Kävin siellä eilen ja kävin siellä tänään.
Ja tulee niin hikiki. Niin mun juttu <3

Lee Cooper, suuri sininen vol.2

Taas flunssassa. En keksi mitään muuta syytä tälle jatkuvalle sairastelulle kun stressi. Toivon kuulevani hyviä uutisia välillä, josko niistä loppuisi tämä kuumeilu.

Meidän yt-neuvottelut on saatu päätökseen. 22 saa kenkää (joista n.10 "eläkejärjestelyin"). Farkkujen ompelu loppuu siis Keiteleellä kesällä 2015. Keiteleelle JÄÄ pesula, viimeistely ja varasto. Keiteleen tehdas täten työllistää vielä n.40 henkilöä. Henkilökohtaisesti minua on häirinnyt median uutisoinnista poikineen keskustelun taso lehtien kommenttipalstoilla. Tai paremminkin se ajatusmaailma minkä media on ihmisiin istuttanut. Että ompelu on kaikki ja that's it. Voi hyvällä omatunnolla sanoa että "en osta masin tuotteita enää!". Niinkuin ne nyt muka olisi ostaneet näitä "masin tuotteita" aiemminkaan. Hurskastelua sanon minä. 

Meillä käy tehtaassa vierailijoita silloin tällöin. Ihmettelvät työtahtia, onhan se tavallaan hienon näköistä kun housu hyvin pikaisesti vain sujahtaa ompelukoneen kautta.
Viimeistely on samassa hallissa ompelimon kanssa. Hyvin jää katveeseen tarkastajat jotka tarkalla silmällä tutkailevat tuotteen ja poistavat ylimääräiset langanpätkät. Ei näytä yhtään niin hienolta ja vauhdikkalta kuin ompelu. Ai, ne vaan nyppii lankoja. Suonette että kerron hieman farkun valmistuksen loppupäästä.

Ilman aliarvostettua viimeistelyä olisi farkkusi pahimmillaan tämän näköiset.

Käsityötä tämäkin.

Farkun viimeistely alkaa pesulla. Meillä on nykyaikainen ympäristövaatimukset täyttävä teollisuuspesula jossa insinöörit suunnitelevat pesuohjelmat. Pesu on tärkeä, en usko että kovinkaan moni laittaisi pesemättömät raakakankaiset housut jalkaansa. Kuivurista tullessaan housut matkaavat viimeistelyyn. Moneen malliin laitetaan merkit, napit ja niitit pesun jälkeen. Sitten ne tarkastetaan ja poistetaan ylimääräiset langat. Tässä vaiheessa mahdolliset ompeluvirheet palaavat ompelimoon korjattavaksi ja 2.laatuiset merkitään. 

Housut prässätään vyötäröstä, prässääjiä on kolme. Joku aloittaa miehustasta, toinen sivusaumasta. Mahdolliset strassit liitetään housuun tässä vaiheessa.

Housut höyrytetään suoraksi. Höyryttäjä käsin nostaa housun koneeseen joka puhaltaa housut suoraksi. Sillä aikaa kun kone tekee työnsä, höyryttäjä taittaa housut siistiin nippuun. 

Viimeinen viimeistelyn työvaihe on laputtaminen. Laputtaja laittaa segmentit ja muut tunnisteet ja kirjaa koneelle kaiken mikä käsiensä kautta kulkee. Sitten tuote on valmis varastoitavaksi.

Kyllä siinä kotimaisuusaste valahtaa kovin matalaksi sen jälkeen kun ompelu loppuu Keiteleeltä. Mutta on näissä Suomifarkuissa edelleen paljon kotimaista käsityötä. Sitäpaitsi ei kuluttaja erota farkustaan onko se ommeltu Keiteleellä vai Valgassa. Muusta kuin kokolapun pienestä made in-tekstistä.

Kuva Lee Cooper

Valikoikaa oikein mieluusti kotimaiset housut pukinkonttiin. Lähimmän Lee Cooper myyjäsi löydät täältä ja muut merkit täältä

Toivon että he joille nämä tuotteet sopivat, ostavat niitä edelleen, jotta työkavereilleni riittää työtä.
Itse olen jättämässä tämän tuotannon taakseni.

Luulisi tekevälle työtä löytyvän?
-puhelua odottava Misu-