Kun kupla puhkeaa

"Fitnesskuplassa eläminen on tila jossa ei näe eikä kuule mitään, ellei kyse ole jostain omaan treeniin, ulkonäköön tai ravintoon liittyvästä asiasta. Fitness kuplassa elävä ei halua kehittyä muualla kuin salilla, ei välitä ihmissuhteista ei arvosta ketään joka ei bodaa ja näkee sen oman tavan toimia, ainoana oikeana. Ainoat ihmiset ketä fitnesskuplassa elävä arvostaa, ovat oman lajin harrastajat."

Kuulostaako tutulta? Lainaus on "teeveestä-tuttu" Satu Kalmin Elämä on -nimisestä tekstistä. Satu on listannut viisi oivallusta fitneksestä jotka avautuivat pakkolevon aikana, kantsii lukea (jos on fanaattinen harrastaja tai fanaatikon läheinen). Arvostan. Ihminen on kuitenkin harrastanu lajia tosissaan vuosia, kokemuspohjaa varmasti on.

"elämässä voi tulla eteen tilanteita jotka eivät aukeakaan parsakaalin tai hauiskäännön avulla – mitäs sitten tehdään??"

No sitten lopetetaan vouhottaminen ja otetaan järki käteen. Kuopioloainen PT Ida Parviainen on kirjoittanut kuvien kera hienon blogitekstin täydellisyyden illuusiosta. http://blogbook.fi/idaparviainen/elamme-illuusiossa/
Aivan mahtavaa! Minä olinkin jo kyllästynyt niihin täydellisiin fitness-pehmopornokuviin. Mikään ei saa yhtä suurta ällötysrefleksiä lajia kohtaan kuin ne freddypeput ja kumitissit. Kun vähintäänkin jokatoinen salipirkko on jollain tavalla fitness. Melkein noloa. Odotan innolla kun fitnessit alkavat tervehdyttää kupliaan.
Ida haastaa kaikki näyttämään todellisen minänsä. Okei.

On se siinä. Kun oikein tarkasti katsoo.
Minä.

Hiki sentään on aito, eikä kuvaa ole muokattu.

Löysinpäs! Ja siinä se on! Vanne! OMG!!
Pistetäänkö vielä pari huutomerkkiä!!!!1111

 Ei näy napa ei.

Pullaa. Nam. (ihan ite tein)

Oi karkkia! Nam.

 En ole fitness. en edes vakavasti otettava kuntosaliharrastaja. Vaikka parempaa harrastusta en tähän hätään keksikään. Minun ongelmakohtani on keskivartalo. On aina ollut ja tulee aina olemaan. Olisi minustakin mukavaa silitellä pyykkilautavatsaa,mutta tykkään liikaa karkista. Tai olisi kiva olla nimenomaan biksuissa ilman että tarvitsee miettiä miten istuu. On mahtavaa tunnustella kylkeen kasvanutta lihasta, se ei vaan näy mihinkään. Olen ns. skinny fat, laiha läski. Ihan ok vaatteet päällä. Minulla ei ole aikomustakaan alkaa parsakaalidietille. En halua olla lihava, lihavan on paha olla -kokeiltu on. Mutta ei jaksa kiinnostaa lommoposken elämäkään. Radio Cityn aamussa pojat pitivät 20 sekunnin pituisen hiljaisen hetken fitneksen mukana kadonneille tisseille. Tavallaan liikuttavaa että kaikki ovat huolissaan timmeistä mimmeistä.
Olen siis taas flunssassa näiden vartalolöllöjeni kanssa. Olen viimeisen puolen vuoden aikana sairastanut flunssaa enemmän kuin viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä. On siinä saliharrastuskin kärsinyt. Mutta ei haba ole minnekkään kadonnut, siinähän se roikkuu mukana. En keksi mitään muuta syytä tälle jatkuvalle sairastelulle kun stressi.

Tulevaisuus se on mikä vakavaksi vetää. Työn loppuminen on ehdottomasti paras tapahtuma mihin en itse ole voinut vaikuttaa. Se on epäilemättä parasta henkilökohtaisen elämämäni tulevaisuuden kannalta. Olen hakenut korkeakoulujen yhteishaussa kouluihin akselilla Oulu-Iisalmi-Jyväskylä. Tai toisessa järjestyksessä, mutta kuitenkin kaukana kotoa. En yhtään tiedä millaisessa illuusiossa elän syksyllä, joudun etsimään uuden parturin ja rakennan kuplan uudelle salille - siis jos löydän sopivan. Koska ei opiskelijabudjetilla todellakaan ostella mitään 70€/kk kuntosalijäsenyyksiä. Mutta katsellaanpa sitä sitten syksyllä...

Koska ennen sitä todellisuutta ovat mm. nämä asiat:

"Siisti" sisätyö

Samsung S3+Saunalahti

Njoo. Palaillaan.