Meilläkin on käynnissä aikakauden tyypillinen Suomalainen muotituote, YT-neuvottelut. Tuotantoa uudelleenjärjestetetään ja irtisanomisia on tulossa. Mitä tuntee perusduunari kun uutisia kerrotaan?
Epävarmuutta? Vihaa? Kiukkua? Kateutta?
Epätoivoa? Häpeää?
Luultavasti koko laaja tunneskaala on aistittavissa. Paniikki iskee. Hätäisimmät ovat työnjohdon kimpussa kehumassa itseään jotta säilyttäisi paikkansa tulevaisuudessakin. Se on sotaa jossa kaikki on sallittua. Työkaveria saa mollata selän takana niin paljon kuin jaksaa.
Tullaan kipeänä töihin, ettei nyt vaan saikkuilun takia tulisi kenkää.
Kytätään työkaveria, milloin kukakin käy vessassa, montako röökiä palaa, tai kuinka usein katsoo kännykkää. Ja muistetaan tiedottaa havainnot työnjohtajalle (joka itsekin on irtisanottavien pienessä piirissä). Stressihän sellaisesta tulee.
Monen mielessä pyörii kysymys: Olenko minä yksi irtisanottavista? On hoidettavana lapset ja asuntolaina. Vaikka kuinka saisi ansiosidonnaista, tiukille vetää. Säästäminen alkaa.
Mol.fi tulee tutuksi. Mistä uutta työtä, jos entinen loppuu?
Kun tulet irtisanotuksi, Et ehkä ollut tuotannon uudelleen järjestelyn jälkeen tarpeellinen. Liian hidas? Liian vanha? Liian nuori? Liian äänekäs? Vai eikö naama vain miellyttänyt?
Itsensä syyttely on turhaa. Mitään et olisi voinut enää tehdä paremmin.
Entäs ne, jotka jäävät töihin? Ovat onnellisia? Ikävöivät lähtenyttä työkaveria? Kiireisiä? Tulevaisuus on turvattu. Vähäksi aikaa. Ehkä törmää kaupassa entiseen työkaveriin ja joutuu kuuntelemaan katkeraa selostusta työttömän elämästä? Tai sitten tuntee kateutta entisen työkaverin uudesta työstä.
Meidän YT-neuvottelut on kesken. Tunnelma on odottava. Itse haluaisin ajatella että yhden aikakauden loppu on uuden alku. Kyllä kunnon köyhyys kehittää mielikuvitusta. Vanhasta kulahtaneesta villapaidasta voi neuloa vaikka villasukat.
Koittakaa toverit jaksaa. Asioilla on tapana järjestyä.
Peace.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti